Pohjoismaisten sähkömarkkinoiden kovassa ytimessä on suomalainen yritys, jonka tavoitteena on mahdollisimman pieni liikevaihto

 
 

Sähköntuotanto ja sähköverkkojen toiminta ovat nousseet viimeisen parin vuoden aikana täysin uudenlaisen kiinnostuksen kohteeksi monesta eri syystä. Sähkön hinnan heilahtelu, huoli kotimaisen tuotantokapasiteetin riittävyydestä sekä sähköverkon kestokyky ovat muuttuneet yhteisiksi puheenaiheiksi. Pohjoismaisten sähkömarkkinoiden toiminta ja kantaverkkoyhtiöiden yhteistyön merkitys nousi uudelle tasolle viimeistään siinä vaiheessa, kun sähkömarkkinat Venäjän kanssa hiljenivät.

”Sähkömarkkinoiden toiminnan luotettavuus perustuu siihen, että sähkön kulutus ja hankinta ovat mahdollisimman hyvässä tasapainossa”, sanoo suomalaisen eSett Oy:n toimitusjohtaja Minnakaisa Ahonen. Hän vetää yhtiötä, jonka omistavat pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt ja jonka tavoitteena on mahdollisimman pieni liikevaihto. ”Ehkä tuo on liian kärjekkäästi sanottu”, toteaa Ahonen huvittuneena. ”Mutta on siinä perääkin.”

Ennustaminen on vaikeaa – vai onko?

Verkosto, jonka ytimessä eSett toimii, koostuu yli tuhannesta toimijasta pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Verkoston jäsenet ovat sitoutuneet ennustamaan sähkön kulutustaan ja sen hankintaa mahdollisimman hyvällä tarkkuudella. Tämä puolestaan auttaa sähkömarkkinan osapuolia toimimaan tehokkaasti ja varmistamaan sähköjärjestelmän luotettava toiminta. Kun joku on kuluttanut sähköä eri määriä kuin on hankkinut, eSett laskuttaa heiltä poikkeamat.

”Tämä kannustaa kaikkia osapuolia pyrkimään mahdollisimman tarkkoihin ennusteisiin”, selventää Ahonen. ”Hyvät ennusteet ohjaavat sähkömarkkinoita parempaan toimintaan, mikä on kaikkien etu. Koko toiminnan tarkoitus on harmonisoida verkoston jäsenten toimintaa Pohjoismaiden alueella. Epäsuorasti se voi vaikuttaa myös sähkön hintapiikkien tasoittumiseen.”

Pieni organisaatio korostaa kumppaneiden tärkeyttä

Vaikka vastuut ovat suuret, eSettin tiimi ei leveile isolla organisaatiolla. ”Meillä on töissä reilu parikymmentä asiantuntijaa”, Ahonen kertoo. ”IT-tiimin koko on tästä noin neljäsosa. Meidän on jatkossakin tarkoitus pysyä maltillisen kokoisena, mutta panostamme hyvän kumppaniverkoston rakentamiseen.”

Asteroid valikoitui eSettin kumppaniksi yrityksen maineen ja energia-alan tuntemuksen vuoksi. ”Olimme kuulleet heistä paljon hyvää. Halusimme oman IT-osaamisemme rinnalle lisää innovatiivista ajattelua, mutta etsimme samalla kumppania, joka ymmärtäisi eSettin huoltovarmuuskriittisen aseman ison markkinan keskiössä”, sanoo Ahonen. ”Me ymmärsimme hyvin nopeasti, että Asteroid vastaa näihin toiveisiin. He ovat tiukasti kiinni sekä tässä hetkessä että tulevassa.”

Asteroidin vahva asiantuntemus jakautuu kahteen alueeseen

Ahonen kuvaa Asteroidin ajattelutavan olevan erilainen alan moniin muihin toimijoihin verrattuna. ”Tarkoitan tällä sitä, että he lähestyvät hankkeita toisin. Asteroidin asiantuntijoiden tekninen osaaminen on hyvin vahvaa, mutta samalla he ymmärtävät laajasti sähkömarkkinoiden toimintaa ja näkevät asiakastarpeen merkityksen”, Ahonen selventää. ”Projektikokonaisuutemme alussa Asteroidin teknologiajohtaja tiimeineen oli suoraan yhteydessä meidän asiakkaisiimme yhteisen ymmärryksemme kirkastamiseksi. Se tuotti nopeasti hyviä tuloksia.”

Asteroid toteutti aluksi yhden projektin eSettille. Kokemukset ja palaute olivat niin myönteisiä, että jatkohankkeista on jo sovittu. ”Yhteistyömme jatkuu”, sanoo Ahonen. ”IT-maailma on kompleksinen ja sen operoimisessa tarvitaan monenlaisia osaajia. Keskustelukumppaneita, sparraajia, pitkäjänteistä näkemystä. Minun kokemukseni mukaan saamme Asteroidilta kaikkea tätä. Olen erittäin tyytyväinen yhteistyömme tuloksiin.”

"Yhteistyössä eSettin kanssa olemme päässeet käyttämään energiasektorilla kertynyttä osaamistamme parhaalla mahdollisella tavalla", sanoo Asteroidin teknologiajohtaja Eero Kurkela. "Mutta olemme oppineet paljon uutta myös heidän asiakkailtaan. eSettin osaava, yhteenhitsautunut tiimi suhtautuu intohimoisesti sähköjärjestelmän yhteiskunnalliseen merkitykseen sekä siihen liittyviin teknisiin kysymyksiin."

Artikkeli on kirjoitettu yhteistyössä Asteroidin kumppanin kanssa.

 
Previous
Previous

Meet the Asteroidians: Joona Ojapalo, vanhempi ohjelmistokehittäjä, IT-alalla vuodesta 2000

Next
Next

Energiasektorilla ratkotaan kahta jättimäistä kysymystä – vihreää siirtymää ja huoltovarmuutta